Mitä kaikkea oikeastaan kannattaa vakuuttaa tai kannattaako vakuuttaminen ollenkaan? Toinen pitää huolen, että lähes kaikki on vakuutettu. Hän maksaa mielellään kympin extraa kuussa saadakseen mielenrauhan, jos sohvalla makaava kotikoira sattuisi kerran elämässään tarvitsemaan vaikka fysioterapeutin apua. Toinen puolestaan säästää sukan varteen pahan päivän varalle, eikä sotke vakuutusyhtiötä omaan talouteensa pakollista liikennevakuutusta enempää. Mutta miten sitten kannattaa toimia ja kannattaako vakuutuksista oikeasti maksaa?
Kirjoitan tätä tekstiä sohvan pohjalta, sairaslomalta, nilkka ja siinä oleva murtuma yläviistoon sojoittaen. Tapaturma sattui urheilun parissa lajissa, jossa lisenssin saamiseksi on oltava voimassa myös kyseisen lajin kattava vakuutus. Vakuutuksen turvin kävin hoidattamassa vammaa yksityisessä lääkärikeskuksessa. Vaikka lopputulema on sama – nilkassa on murtuma – olen varsinkin näin julkisen sairaanhoidon jonojen kasvaessa helpottunut, että voin käydä suhteellisen huoletta yksityisellä puolella tutkittavana. Olen kuitenkin pitänyt samaa vakuutusta jo useamman vuoden ja sillä välillä on ollut useita vuosia, kun en ole joutunut hyödyntämään vakuutusta lainkaan.
Toisaalta käytin noin 1,5 vuodessa yli 6000€ omaa rahaani silloin sairastavan koirani hoitoihin. Lopulta koira jouduttiin joka tapauksessa lopettamaan alle 7-vuotiaana. Vaikka koira olisi päässyt tilanteeseen, jossa se olisi voinut onnellisena jatkaa vielä elämäänsä, olisi edessä ollut yhä päivittäinen kalliihko lääkitys ja harvan säännölliset lääkärikontrollit koko koiran lopun elämän ajan. Koiralla ei ollut vakuutusta, koska tein tietoisen valinnan koiran ollessa noin kolmivuotias. Irtisanoin silloisen vakuutuksen, koska se tuntui silloin opiskelijana kalliilta ”täysin terveelle” koiralle. Sen sijaan juuri sijoittamisesta ja säästämisestä innostuneena keräsin itselleni hätävaran, josta muutaman vuoden päästä koiran hoito söikin lopulta ison siivun. Ja se oli itselleni jokaisen sentin arvoista. Toisaalta valinta ei ollut taloudellisestikaan erityisen surkea, koska koiran hoito oli kallis, eikä vakuutuskaan olisi kattanut kaikkia kuluja. Olisin joka tapauksessa maksanut kuluja myös omasta pussistani tuhansilla ja kun sairastelu alkoi, en olisi silti ehtinyt saada kaikkien vuosien vakuutusmaksujen vertaa korvauksia takaisin. Luultavasti lopputulema olisi ollut ”plusmiinusnolla”, mutta toki kulut olisivat jakautuneet useammalle vuodelle vakutuusmaksujen muodossa.
Kannattaako aina vakuuttaa?
Loppujen lopuksi vakuuttaminenkin on jollakin tasolla hyvätuloisten etuoikeus ja vakuutusten tuoma turva voi olla niiden rahallista kulua tärkeämpi. Voisin sanoa olevani suhteellisen hyvin vakuutettu ihan omasta takaa ja lisäksi nautin esimerkiksi työterveyshuollon eduista. Vakuutukset eivät korvaa kuitenkaan hätävarakassan tarvetta, koska usein korvauksen voi hakea vasta jälkikäteen, vakuutukset eivät kata kaikkea, vakuutuksilla on aina jokin korvauskatto ja omavastuut voivat olla isojakin summia.
Tämän hetkisen arsenaalin pohjalta minulla on vakuutettuna:
- auto (liikennevakuutuksen lisäksi hirvi-, palo-, varkaus- ja hinausvakuutus)
- kaksi koiraa (kulut jaettu, toisella laajempi vakuutus, mutta ei henkivakuutusta)
- koti
- tapaturma ja sairaskulu
- oma henki
- sekä urheilu.
Olen itse tähän pakettiin varsin tyytyväinen, koska järkevästi eläessäni voin olla aika huoletta. Koirien vakuutuksia en välttämättä pitäisi, jos se olisi vain itseni päätettävissä. Auton vakuutuskin on ollut varsin vähällä käytöllä vuosien varrella, mutta se on kulu, joka kuuluu vapauteen liikkua omalla autolla. Tapaturma- ja sairaskuluvakuutuksesta en luopuisi ja se on maksanut itsensä tässä 10 vuoden sisään jo takaisinkin. Lisäksi, kun ikää ja kilometrejä tulee lisää, sama trendi tulee todennäköisesti jatkumaan. Hintaa tälle koko vakuutusarsenaalille tulee kuukaudessa noin 145 € eli vuodessa tätä lystiä maksan 1750 € edestä. Summa on aika hurjan kuuloinen ja vuosien saatossa olen varmaankin jäänyt vakuutusyhtiöille kuitenkin kannattavaksi asiakkaaksi.
Vakuutukseni on pääosin keskitetty yhteen vakuutusyhtiöön: osin kilpailuttamisen tuloksena, osin helppoudesta ja osin pakosta. Esimerkiksi urheiluvakuutusta harvinaisempaan lajiin tällä hinnalla (minkä vuoksi en voi irtisanoa nykyistä vakuutustani) en olisi saanut aikanaan mistään muualta kuin henki-/sairaskuluvakuutuksen kyljessä. Jo tämän vuoksi kaikkien vakuutusteni kilpailuttaminen ei ole itselleni ajankohtaista. Urheiluvakuutuksen ottaminen muualta ei olisi tapauksessani kannattavaa, vaikka muiden vakuutusten laskut pienenisivät. Olemassa olevien vakuutusteni uudelleen kilpailuttamista en ole nyt juurikaan tutkinut, koska uusia vakuutuksia en saisi samoilla ehdoilla tai niistä mahdollisesti poissuljettaisiin aiempaan vakuutukseen menneitä vammoja/sairauksia. Harkinnen asiaa seuraavan parin vuoden sisään, kun koen sen olevani aikani arvoista ja aika sille on muutenkin parempi.
Milloin kannattaa vakuuttaa?
Voisi kuitenkin todeta, että jos sinulla on siihen varaa, arvostat turvaa ja kaipaat helpotusta ”vahingon sattuessa” yksityisen sairaanhoidon tai vaikka vakuutuksen kattaman hinauksen ja sijaisauton kautta, kannattaa luultavasti vakuuttaa sen mukaisesti. Tähänkin on kuitenkin joitakin poikkeuksia riippuen vakuutuksen ehdoista:
- Omavastuu: Esimerkiksi lemmikkien vakuutuksissa omavastuu saattaa olla kiinteä summa (esim. 65€) ja sen jälkeen prosenttiosuus laskusta (esim. 25%). Itse juuri koiran vakuutusta kilpailuttaessani laskeskelin, että en olisi saanut vanhan koirani kontrollikäynneistä eläinlääkärillä takaisin juuri mitään näillä ehdoilla. Toisaalta yö eläinlääkärin ensiavussa olisi johtanut silti satojen eurojen laskuun omasta pussista.
- Maksimikorvaussumma: Käytän jälleen esimerkkinä lemmikkivakuutusta, mutta jos maksimikorvaussumma vuodessa on 2000€ ja koira joutuu yllättäen leikkaukseen tai jäämään muuten osastolle, jää maksettavaa silti omasta pussista niin sievoinen summa, että itse mieluummin varaudun yllätyksiin säästämällä niin pitkään, kuin koira vaan on terve. Lähtökohtaisestihan sitä toivoisi muutenkin, että tuota maksimikorvaussummaa ei joudu ihan joka vuosi käyttämään tappiin asti…
- Moninkertainen vakuutus: Kannattaa olla tarkkana siitä, mikä oikeastaan onkaan vakuutettuna ja missä vakuutus on voimassa. Esimerkiksi oma kotivakuutus, sairaskulu- ja henkivakuutus (+ luottokortin käyttö) voi joissakin tapauksissa riittää niin, että matkavakuutuksen hyöty (omasta näkökulmastani) voi olla aika vähäinen, ellei satu käymään todella, todella huono tuuri reissussa. Matkassa olleita tavaroita kalliimmaksi tulee todennäköisesti vakavasti sairastuminen tai loukkaantuminen vieraassa maassa ja kotiin pääseminen.
- Vakuutuksen sisältö: Moni kakku on päältä kaunis usein vakuutustenkin osalta. Pintaa syvemmälle raapaistessa kannattaa pitää huoli siitä, että tietää, mitä vakuutus oikeasti kattaa ja onko siitä itselle hyötyä. Urheiluvakuutuksessani on erikoisuus, jonka myötä minun ei ole kannattanut mennä magneettikuvaukseen, koska löydösten laatu olisi määrittänyt sen, meneekö tutkimus vakuutuksestani vai ei. Onneksi on muitakin keinoja vilkaista lihaksen sisään. Koirieni vakuutuksessa ei ole mukana vakuutusta kuoleman tai katoamisen osalta, koska omalta näkökannaltani koiran rahallisen arvon menetys on mitätön verrattuna itse lemmikin menettämiseen. Mieluummin säästän hieman vakuutusmaksuissa. Toisaalta koirien vakuutuksista on automaattisesti suljettu joitakin ihan täysin mahdollisia tapaturmia pois ja tällöin en saa penniäkään tukea vakuutuksestani. Henkilövakuutuksessani on ensisijaista, että olen turvattu, jos jotakin todella ikävää tapahtuisi ja en joudu empimään, menenkö lääkäriin – tähän mennessä en ole sinne tietääkseni ikinä turhaan mennyt.
- Syysi vakuuttaa: Tähän osaa jokainen vastata paremmin omien arvojensa kautta. Loppujen lopuksi kaikki riippuu omasta riskinsietokyvystä. Jos on perhe elätettävänä, erityisen riskialtis syystä tai toisesta tai koko toimeentulo on vaarassa ilman vakuutuksia, vakuuttaminen asianmukaisesti todennäköisesti kannattaa, vaikka rahallisesti ei jäisikään aivan selvälle voitolle. Yrittäjien kannattaa vilkaista Instagramista esim. @suomenvakuuttavinmimmi.
Lopulta vakuutus taitaa olla vähän sama kuin sateenvarjo: jos otat sen varmuuden vuoksi mukaan, tuntuu olevan epätodennäköisempää, että sataa ollenkaan. Osa vakuutuksista on pakollisia ja osaa ei kannata enää vaihtaa tai lopettaa, jos vakuutuksen nuorena ja terveenä ottaa. Perushenkilövakuutukset ovat monelle keskituloiselle sen hintaisia, että ne luultavasti ovat kulujensa arvoisia, jos oikeastaan mitään tapahtuisi. Voikun niihin kuuluisi vielä perushammashuolto.
Mitä mieltä olet vakuutuksista – minimiin vai maksimiin hinnasta huolimatta?