Yhä tänäkin päivänä naiset tienaavat noin 84% miesten palkkatuloista. Naiset siis saavat keskimäärin palkkaa 16% vähemmän kuin miehet. Tämä epätasa-arvoinen ongelma johtaa moniin muihinkin ongelmiin kuin pelkästään siihen, että joku saisi enemmän rahaa kuin toinen ja näistä aiheista on tärkeää puhua, jotta ymmärrettäisiin, miten palkkakuoppa yhteiskunnallisesti vaikuttaa. Mutta miten tämä naisten palkkakuoppa on oikein historian valossa rakentunut?
Toinen maailmansota siirsi naiset kotoa töihin
Toisen maailmansodan aikaan Suomessa vallitsi työvoimapula, jonka myötä yhä useampi nainen siirtyi kotoa töihin, koska perinteisesti työnteosta vastaavat miehet eivät olleet saatavilla. Ennen sotaa naisten palkka oli ollut hieman yli puolet miesten saamasta palkasta samasta työtä.
Kun naisia alkoi olla töissä entistä enemmän, alettiin palkkoihin kiinnittää yhä enemmän huomiota. Alettiin rakentaa uutta palkkaluokitusta, joka kehittäisi miesten palkkoja sekä mahdollistaisi tasaisemman palkkauksen naisille, joiden palkat olivat vaihdelleet paljon eri ammateissa ja työnantajilla. Keskustelua syntyi paljon esimerkiksi siitä, onko naisen tekemä työ samanarvoista kuin miehen. Historian kirjoihin on jäänyt leijumaan pääministeri Paasikiven kommentti: ”Eikö 30 markkaa ole naisille vähän liikaa?”. Tällä hän kritisoi sitä, että uuden ehdotuksen mukaan korkeimman palkan alalla työskentelevät naiset olisivat voineet saada enemmän palkkaa kuin huonoimmin palkatuilla aloilla työskentelevät miehet. 30 markkaa on nykyrahassa noin 4 euroa.
Onneksi Paasikiven näkemys ei kuitenkaan saanut riittävää kannatusta useiden eri tahojen puoltaessa sitä, että naisten työpanos oli aivan yhtä tärkeä kuin miestenkin ja täten naiset ansaitsisivat saman verran palkkaa työstään. Joillakin toimialoilla koettiin, että naisten tekemä työ ei eronnut miesten tekemästä työstä.
Useiden esitysten pohjalta laadittiin palkkapäätös, jonka seurauksena naiset saivat enintään noin 70% miesten palkasta samasta työstä. Yleisesti tämä johti valtavaan kehitykseen naisten saamissa palkoissa ja oli suuri edistysaskel sotaa edeltävältä naisten palkkatasolta. Tämä mahdollisti naisille enemmän itsemääräämisoikeutta. Toisaalta joillakin aloilla kehitys oli myös vastakkaista, kun esimerkiksi vaatealalla oli jo päästy tasa-arvoisiin palkkoihin sukupuolesta huolimatta ja nyt palkkapäätös teki palkoista jälleen eriarvoisia. Kehityksestä huolimatta eriarvoisiin palkkoihin perustunut päätös sai silti ymmärrettävästi paljon kritiikkiä.
Naisten ja miesten alojen eroavat palkkaluokat
Seuraavaksi laadittiin palkkasäännöstelypäätös, joka jakoi toimialat ja ammatit neljään eri palkkaluokkaan. Tässä päätöksessä naisten palkat määrättiin olemaan 83-93% miesten palkoista samoissa palkkaluokissa. Palkkaero ei kuitenkaan käytännössä kaventunut näin pieneksi, koska perinteiset miesalat määriteltiin kahteen korkeampaan palkkaluokkaan ja perinteiset naisalat kahteen alempaan palkkaluokkaan. Tämänkin uudistuksen myötä naisten korkein palkka oli usein sama tai matalampi kuin miesten alin tuntipalkka, koska naiset ja miehet alkoivat sijoittua eri palkkaluokissa oleviin ammatteihin.
80-lukuun mennessä naisten palkkakehitys oli alkanut hitaasti edistyä, kun naisten palkka-ansiot olivat jo noin 80% miesten palkoista. 2000-luvun puolella käynnistettiin samanpalkkaisuusohjelmia, jotka ovat kuroneet eroa kiinni vielä 4 prosenttia ja mahdollistaneet sen, että useilla aloilla naiset saavat nykyään keskimäärin jo lähes samaa palkkaa kuin miehet.
Vaikka syitä on monia, naiset tienaavat silti yhä noin 16% vähemmän kuin miehet, jos palkka-ansioita vertaillaan keskimääräisistä kuukausiansioita. Siis 84% miesten palkkatuloista.
Lähteinä on käytetty THL:n tilastoja sekä Tapio Bergholmin artikkelia Suomen säädeltyjen työmarkkinasuhteidensynty: palkkapäätös 19.6.1945.
